Kaveri kävi viikko sitten hakemassa minulta telkkarin. Hänellä sattui olemaan peräkärry mukana, joten möin hänen mukaansa myös sänkyni. Siinä sitten seisoskelin lähes tyhjässä huoneessani muutaman koirankarvakasan keskellä ja raavin päätäni, että missähän sitä kesän nukkuisi. Eräältä ystävältäni sain sitten lainaan retkipatjan. Illalla makasin siis selälläni huoneeni lattialla, retkipatja ja peitto allani pehmusteena ja pelkkä lakana peittonani. Kieltämättä mielessäni käväisi muun muassa, että onkohan tässä tullut mentyä hieman liian pitkälle, sekä että mitä ihmettä oikein olen tekemässä.

Kaiketi sänkyviritelmäni oli toimiva ratkaisu, sillä seuraavat uneni kestivät 27 tuntia. Hieman tosin selkä oli jäykkänä herätessäni. Nukuttuani lattialla vähän yli vuorokauden lähes putkeen, minusta alkoi tuntua, että olen jotenkin vain poistunut normaalista maailmasta ja elämästäni on tullut ihan omituista. Ei näin tapahdu kenellekään, ajattelin.

Suosittelen kaikille lämpimästi lattialla nukkumista edes silloin tällöin. Elämä tosiaan näyttää hieman erilaiselta lattianrajasta. Myös televisiosta luopuminen jättää aikaa kaikelle muulle elämälle. Mutta nyt lähdenkin tuonne patjalleni, hyvää yötä!