Jyrkänteen reunalla, avojaloin. Seison siinä niin, että voin heilutella varpaitani tyhjyydessä. Katselen alas rotkoon varpaiden väleistä; siellä näkyy vain usvaa, joka kiemurtelee hitaasti itsensä ympäri.

Olen tehnyt sen ennenkin. Luottanut siihen, että tuo sumu kätkee alleen pehmeän patjan jolle laskeutua. Useammankin kerran olen heittäytynyt. Joka kerta olen löytänyt jotain unohtumatonta. Silti kylmät väreet kulkevat pitkin selkärankaani ajatellessani pudotusta. Se on Pelko.

Yhtäkkiä alhaalta nousee raivoisa tuuli. Se kietaisee minut syleilyynsä, hyväilee poskeani ja kuiskii korvaani. Tuulen nimi on Muutos.

Puristan käteni nyrkkiin. Hymyilen. Astun askeleen tyhjyyteen.