Vuosi on lähtenyt käyntiin elämänmuutoksella. Viime syksy on ollut minulle erittäin raskasta aikaa. Olen käsitellyt sisälläni suuria tunteita, mm. surua, pelkoa ja häpeää, joista varsinkin viimeisin on ollut vaikea selättää. Nyt tuntuu kuitenkin, että voin jo toiveikkaasti katsoa tulevaan.

Olen siis täysin irti oravanpyörästä nyt. Tietoisuus siitä aiheuttaa jonkin sortin onnen tunteita. Ei vakityöpaikkaa, ei miestä, ei kotia. Vain minä ja koira. Voin tehdä mitä vaan, mennä minne tahansa. Eroprosessi on ollut kuin eräänlainen kuolema. Nyt voin syntyä uudestaan.

On sitten kyse erosta, töiden lopettamisesta tai yleensäkin mistä tahansa mitä teen, suurin osa ihmisistä jaksaa aina kysellä samaa: miksi? Olen tässä pohdiskellut, mikä aiheuttaa tuollaista käyttäytymistä, koska minun mielestäni sellainen kyseleminen on tökeröä ja aiheetonta. Jos joku kysyy minulta, miksi halusin erota tai lopettaa työt, pidän sitä epäluottamuslauseena omaa arviointikykyäni kohtaan. (Sitäpaitsi on mielestäni outoa ajatella, että vaikkapa niinkin suureen asiaan kuin eroon olisi vain joku yksi syy.) Tuon ihmisen mielestä siis minä en välttämättä tiedä mitä olen tekemässä elämälleni, vaan minun täytyy selittää hänelle syy toimintaani, jotta hän voi päättää, olenko hänen mielestään tehnyt oikean ratkaisun. Pahimmillaan saan vielä neuvoja siitä, mitä minun pitäisi tehdä korjatakseni tilanne, jonka olen itse tietoisesti aiheuttanut. Suurinta osaa näistä ihmisistä ei oikeastaan edes kiinnosta, miltä minusta tuntuu tai minkälaista ahdistusta kyseleminen aiheuttaa. Osa heistä haluaa vain tietää päivän polttavimmat juorut. Toisista tulee epävarmoja, jos eivät saa minun holtittomalle käytökselleni selitystä, joten tehdäkseen itselleen paremman olon he haluavat kuulla kaikki likaiset yksityiskohdat ja ratkaista ongelmani.

Onnekseni vaikeudet ovat jälleen osoittaneet minulle todelliset ystäväni. Elämästäni löytyy myös niitä, jotka eivät kysele. Katsovat vain silmiin, halaavat ja kysyvät tarvitsenko apua. He lupaavat seistä vierelläni. Kuuntelevat kun puhun, eivät tuomitse. Minusta tuntuu, että heidän vuokseen ympärilläni on kaikki maailman rikkaus. Olen käsittämättömän kiitollinen.

Olen matkalla. Juuri nyt en etsi päämäärää, annan virran viedä. Olen irti.