Melko myöhäinen lauantai-ilta on, tai ehkäpä aikainen sunnuntaiaamu, mutta jotain on kirjoitettava kun on itselleen luvannut kirjoitella. Noh, ehkäpä sitten mietintöjä siitä, miksi olen vielä hereillä. Töissä olin tietenkin, mutta olisin kyllä kaiken rehellisyyden nimissä ehtinyt jo puoli viiden bussiin. Päätin sitten kuitenkin ottaa yhden oluen työkavereiden kanssa ja lähteä kohti kotia vasta puoli kuuden linja-autolla. Minun mielestäni on kyllä todella tärkeää välillä istahtaa työkavereiden kanssa pöydän ääreen ja purkaa päivän, tai koko viikon, tapahtumia. Toivottavasti muillakin aloilla näin tehdään, varsinkin kaikissa asiakaspalveluammateissa, joissa helposti esimerkiksi jotkut asiakaspalvelutilanteet saattavat jäädä painamaan mieltä jos niistä ei puhu. Ja omat työkaverit osaavat varmasti parhaiten samaistua omiin tuntemuksiin.

Baarihommissa syntyy väkisinkin todella läheinen suhde työkavereihin. Näin on jo pelkästään siksi, että ahtaassa tilassa työskenneltäessä olemme kymmeniä, ehkä jopa satoja kertoja työpäivän aikana fyysisessä kontaktissa toisiimme. Joka kerta, kun työkaveri on selin ja hänet aikoo ohittaa, on kosketus toisen selkään tai olkapäähän merkki siitä, ettei toisen kannata tehdä äkillisiä liikkeitäö kosketuksen suuntaan, jottei tule törmäyksiä. Tällaista aktiivista liikehdintää joka suuntaan tapahtuu baarissa jatkuvasti, kun on kiire. Kaksi henkilöä, jotka "tanssahtelevat" tiskin takana, löytävät yhteisen sävelen vain tekemällä töitä keskenään usampia vuoroja; ensimmäisiä kertoja yhdessä työskentelevät baarimikot todella törmäilevät toisiinsa ja saavat toiselta vahingossa kyynärpäästä leukaansa. Tässä kohtaa aiemmin yökerhossa työskennelleet ihmiset erottuvat niistä, jotka ovat esimerkiksi tottuneet työskentelemään tiskin takana yksin siinä, että he osaavat jotenkin automaattisesti väistää toista paremmin jo alkuunsa.

No joka tapauksessa, elän jatkuvassa kosketuksessa työkavereihini, ja en voisi edes kuvitella tekeväni sillä tavalla töitä ihmisten kanssa, joista en oppisi pitämään tutustuttuani heihin. On mielenkiintoista, kuinka tarkka meidän yhteinen reviirimme on; en tunne yhtään baarimikkoa, joka ei näe välittömästi punaista, jos joku asiakas tunkee kätensä tiskin väärälle puolelle. Kaikkein kamalinta on, jos asiakas koskee baarityöntekijään, olo on heti ihan saastunut. Tai oikeastaan, hirveintä on se, jos asiakkaan suusta lentää hänen huutaessaan tilaustaan sylkytippa vaikkapa tarjoilijan poskelle. Siihen kauhistukseen ei riitä mikään desinfiointiaine, nimimerkillä "kokemusta on".

Kaiken tämän takia ja tästä huolimatta, kun kerran tekee kapean tiskin takana töitä jonkun ihmisen kanssa, siitä syntyy väkisinkin jonkinlainen yhteenkuuluvuuden tunne. Olenkin sitä mieltä, että ravintola-alan ihmiset ovat maailman parhaita tyyppejä. Ei voi olla pitämättä ihmisistä, jotka ovat itsenäisiä ja määrätietoisia, jotka pimahtelevat välillä turhista asioista ja tyhmistä kommenteistä, ja mikä tärkeintä: joiden huumori on sysimustaa.

Tämän kirjoitti ylpeänä hyvin väsynyt baarityöntekijä. Anteeksi vaan jos on paljo kirjotusvirheitä, en jaksa enää lukea mitä oon kirjoittanut, menen nukkumaan.