Taas on työyö ohitse ja tallustelen kovassa pakkasessa pitkin hiljaista Hämeenkatua. Lähestyessäni keskustorilla seisovaa bussia huomaan kolmen todella mustan nuoren miehen seisoskelevan auki olevan bussinoven edessä. Jo kauempaa huomaa, että siellä käydään tiivistunnelmaista keskustelua bussikuskin kanssa.
”…ja jos et osaa käyttäytyä, niin silloin voit minun puolestani kävellä Lentävänniemeen”, kuuluu bussin sisältä.
”Minulla on bussikortti, minä menen bussilla!” vastaa tomerasti yksi pojista.
”Joo, jos osaat käyttäytyä. Mutta jos et, niin silloin kävelet”, huomauttaa kuski.
”Minulla on bussikortti, minä menen bussilla.” Poika on selvästikin päättänyt tulla kyytiin. Tässä vaiheessa toinenkin poika ottaa osaa keskusteluun:
”Joo kyllä se osaa käyttäytyä, se on nyt vaan vähän kännissä.”
”Rasisti”, toteaa ensimmäinen poika.
”Ei tässä nyt mitään tekemistä rasismin kanssa ole, vaan kyllä kaikkien täytyy käyttäytyä tai lentää bussista pihalle”, selittää kuski jo aika hermostuneena.
”Kyllä se käyttäytyy, se on vaan kännissä”, toistaa toinen poika.
”Parempi sitten olla ihmisiksi, tai tulee iltakävely”, uhoaa kuski turhautuneena, mutta päästää pojat sisään, koska bussin olisi pitänyt olla liikenteessä jo monta minuuttia sitten. Pojat menevät takapenkeille istumaan, itse sujahdan vakiopaikalleni etupenkkiin kuskin taakse, heittäen mennessäni hiljaisen tervehdyksen tutulle kuskille. Olemmekin sitten ainoat matkustajat. Mukulakivinen matka alkaa pitkin Hämeenkatua, mutta en ehdi edes työntää musiikkisoittimeni kuulokkeita korviini, kun bussi tekee äkkijarrutuksen keskelle katua.
”JALAT ALAS PENKILTÄ TAI TÄMÄ BUSSI EI LIIKU MIHINKÄÄN”, karjuu kuski.
Minua ärsyttää bussikuskin huutaminen, olen niin väsynyt työillan päätteeksi. Ajattelen, että pääsenköhän ikinä kotiin vai pysähdytäänkö tässä nyt joka kadun kulmaan. Pojat mutisevat jotain, mutta ilmeisesti laskevat jalkansa, sillä hetken kuluttua matka jatkuu. Etenemme melkein kilometrin, kunnes tulee uusi pysähdys.
”MITÄ MINÄ SANOIN NIISTÄ JALOISTA PENKILLÄ?”
Voi antakaa armoa, ajattelen, päästäkää nyt ihminen nukkumaan. Ja jälleen matka jatkuu. Hetken kuluttua takapenkiltä alkaa kuulua englanninkielisiä huudahduksia, jotka voisi kiteyttää näin: Rasisti! Me vihataan teitä suomalaiset! Bussikuskikin päättää kantaa kortensa kekoon ja lausahtaa minulle hiljaa:
”Voi helvetti mitä reppanoita. Pysyisivät siellä savannilla.”
Mikä teitä ihmisiä oikein vaivaa? Joskus vaan hävettää myöntää olevansa ihminen.
Kommentit