Ravintola-ala ei ole työ, vaan elämäntapa. Niin sanotut jyvät erotellaan akanoista parin ensimmäisen vuoden aikana, kun nuoret tulokkaat joutuvat kohtaamaan sen karun faktan, että todellisuus ei olekaan sellaista kuin elokuvissa tai televisiossa. Kyyppareissa on se mahtava piirre, että me pidämme aina yhtä, sillä meillä on yksi yhteinen viha-rakkaussuhde; asiakkaat. Nuo ihanat myrkkypiikit nahoissamme, jotka hiekkapaperin lailla kuluttavat meistä hitaasti kaiken pehmeyden, ja jättävät jälkeensä vain terävän kielen ja repaleiset hermot. Toinen yhdistävä piirre meissä on myös rakkaus hyvään ruokaan ja juomaan. Vaikka olemmekin kuin hengenheimolaisia keskenämme tiskin takana, on ollut hauska huomata tässä vuosien aikana, kuinka erilaiset ihmistyypit ovat ajautuneet erilaisiin tarjoilijantöihin. Tässä seuraavana hyvin suppea katsaus erilaisiin työpaikkoihin:

Fine dining-ruokaravintola: Ehkä sivistynein versio kyypparista. Suorat housut, kauluspaita. Tietää kaiken, siis KAIKEN, viineistä. Ja jos ei tiedä, niin ainakin osaa valehdella niin sujuvasti, että asiakas uskoo aivan varmasti kaiken. Luonteeltaan tämä tarjoilija siis on uskottava ja erittäin tiedonjanoinen. Hän on kuin koira, heiluttaa häntää kuin viimeistä päivää ja tekee vaikka kuperkeikan, jotta asiakas olisi tyytyväinen. Asiakkaiden lisäksi työn ärsyttävin puoli: loputon viinilasien, haarukoiden ja veitsien kiillottaminen.

Tilaustarjoilija: Myös tyylikäs pukeutuja. Tämän tarjoilijaihmistyypin vahvuus on näkymättömyys. Kenelle on ikinä vaikkapa sadan hengen pikkujouluissa jäänyt yksikään tarjoilija mieleen? Ei kenellekään, sillä heidän supervoimansa on olla niin huomaamattomia, että voisivat olla vaikka yksi paneeli huoneen seinässä. Huomaamattomuuteen liittyy tietynlainen eleettömyys ja tarkasti peilattu merkityksetön hymy. Tämän vuoksi tilaustarjoiluun päätyvät usein vanhemmat tarjoilijat, joilla viimeisetkin hermosäikeet ovat revenneet jossain toisessa työpaikassa. He tulevat siis ikään kuin saattohoitoon kohti eläkepäiviä. Tilaustarjoiluun päätyy myös paljon opiskelijoita, mutta toki sieltä ”normaalejakin” kyyppareita löytyy, jotka eivät vain välitä pitää sen suurempaa meteliä itsestään. Tilaustarjoilussa viehättää se, että se on aina yksi oma pieni festivaalinsa, jonka haasteellisuus on ennemminkin organisointipuolella kuin itse suorittavassa työssä. Työn ärsyttävin puoli: 300 hengen ruokailun jälkeisten tiskien kerääminen ja tiskaus.

Perheravintola: Tämä tarjoilijatyyppi haluaa tehdä fyysistä työtä, koska silloin adrenaliini virtaa ja tuo hyvän mielen. Hän haluaa myös hieman tuoda julki omaa persoonaansa tarjoilijanaamarin takaa, joka onkin perheravintoloissa sallittua. Hän on siis hillitty, mutta rempseä. Tästä syystä suurin osa asiakkaista katsoo hieman kieroon, kun hän kertoo juttujaan. Tuotetietous tai tietous alan uusista tuulista ei välttämättä ole kuin vähän sinnepäin, mutta tässä työssä sitä ei tarvitakaan. Kyyppari juoksee lautasten kanssa tuli perseen alla, räkä poskella ja koittaa olla kompastumatta pikkulapsiin. Asiakkaiden lisäksi työn ärsyttävin puoli: En keksi, kyllä se on vaan asiakkaat, joille mikään ei riitä.

Pikaruokaravintolat: ? En tiedä, ainoa homma mitä en ole tehnyt.