Ajattelin kirjoittaa tänään sellaisen muotiblogi-kirjoituksen. En ymmärrä muodin päälle yhtään mitään, sen olen huomannut tässä viimeisen kolmen, tai ehkä kuuden vuoden aikana. Tai itse asiassa nyt kun mietin asiaa, en ole ikinä ymmärtänyt. Omasta mielestäni kuitenkin osaan pukeutua suhteellisen siististi, väri on tietenkin aina tyylikäs musta, tai viime aikoina on ylläni nähty myös violettia. Siksi koen minulla olevan oikeus valittaa tietyistä muodikkaista asioista, joita naiset pukevat ylleen lähtiessään viettämään iltaa esimerkiksi yöravintolaan:

1. Pitkät kalsarit eli legginsit. Siis kuinka kauan tämä järkyttävä muoti-ilmiö jatkuu? En tiedä, onko Tampere jokin viimeinen junttilandia maailmassa jossa ne ovat muodikkaat, mutta täällä lähes jokaisella naaraalla on sellaiset yllään. Ja niiden kanssa pidetään pelkkää paitaa, ei yleensä edes hametta peittämään ahteria. Ja jos on hame päällä, niin minkä ihmeen takia sinne alle täytyy tunkea ne kalsarit? Miksi ei voi käyttää sukkahousuja tai sukkiksia, kun ne on kuitenkin siihen tarkoitukseen juurikin kehitetty? Ja ovathan nyt sukkahousut sata kertaa paremman näköisetkin kuin jotkut kuviokalsarit, jotka ymmärrän vielä viisivuotiaiden jalassa. Paitsi että kyllä minäkin käytän noita legginsejä; talvipakkasilla toppahousujen alla koiralenkillä käydessäni. En kyllä sellaisille rumiluksille muuta järkevää käyttötarkoitusta keksi.

2. Mikrofarkkushortsit/lyhyet shortsit. Onhan se hieno asia, että on hyvä kroppa ja maailmanvalloittajan itsetunto, mutta oikeasti, en vaan ymmärrä! Jos on nainen, niin miksi ei voisi käyttää vaikka hametta tai mekkoa? Eikö siitä shortsimuodista päästy jo 1990 –luvun lopulla eroon? Sitten kun vielä näkee sellaisia yhdistelmiä, joissa näiden shortsien alle on tungettu ne pitkät kalsarit; siinä menee ihan sanattomaksi!

3. Vyöt ylisuurien paitojen päällä. Tämä on yleinen yläosa kalsareille. Eli tosi iso, sellainen miesten flanellipaita-tyyppinen ratkaisu, jonka päälle on vedetty vyö kuulemma ”korostamaan vyötäröä”. Pakko on taas ihmetellä tätäkin! Eikös vyöt ole kehitetty sitä varten, että housut pysyvät jalassa? Eiköhän se paita pysy päällä ilman sitä vyötäkin.

4. Ballerinat eli naisten kengät joissa on tasapohja, eli ei ollenkaan korkoa. Siis naisten kengät ilman korkoa! MIKSI?