Kaikkea ei voi saada. Omien valintojeni viitoittama tie on tuonut minulle siitä korvaukseksi elämääni tämän hetken. Tämän minun oman yöllisen hetkeni. Muut nukkuvat, minä istun hiljaa paikallani ja vain olen. Voisin lukea, katsoa elokuvia tai kuunnella musiikkia – äiti sanoisi, että pitäisi mennä nukkumaan – mutta minä vain istun ja kuuntelen hiljaisuutta. Otan eteeni jotain syötävää, tällä kertaa salaattia. Puraisen tuorekurkunpalaa, siitä lähtevä ääni rasahtaa ilmoille kovaa kuin salaman isku normaalimaailman metelin seasta. Katsahdan säikähtäneenä koiraa, joka makaa punkassaan. Se tuijottaa takaisin niin kuin aina. Uskallan siis jatkaa syömistä.

Laitan kuulokkeet korviini ja alan kuunnella jotain musiikkia. Oman pikku maailmani sisällä pääsen näin lähes meditatiiviseen tilaan, haistan jokaisen tuoksun, tunnen kylmät varpaat ja muistan nuotion ratisevan lämmön. Olotilani on suorastaan runollinen. Tämä kaoottisen maailman täydellinen vastakohta on paras hetki koko viikolla. Sanokoon joku minua hulluksi, mutta älköön tehkö sitä ennen kuin on elänyt tällaisen hetken itse.

Kaikkea ei voi saada. Siksi helposti pelkää valinneensa vääriä polkuja. Enkä minäkään tiedä onko tämä oikea minulle, mutta nämä tärkeät hetket muistuttavat hyvistä valinnoistani. Ja onneksi minulla on vapaus valita myös tulevaisuudessa.